Viisi viikkoa sitten elämäämme saapui uusi tulokas ja odotettu vieras; meidän vauva. Syntyessään laskettuna päivänään neidillä oli painoa 3250g ja pituutta 49,5cm. Viiden viikon jälkeen painoa tullut reilun kilon verran lisää ja joitakin senttejäkin pikkuhirviö on kasvanut. Viisi viikkoa on vierähtänyt nopeammin kun olisin osannut kuvitella ja siihen aikaan on mahtunut tunteita aivan laidasta laitaan; jännitystä, ihmetystä, pelkoa, itsevarmuutta, hämmästystä, ahdistusta, myötätuntoa, iloa, väsymystä, turhautuneisuutta, innokkuutta, ihan vain muutamia mainitakseni. Vallitsevimpina tunteina ovat kuitenkin rakkaus ja kiitollisuus. Nämä kaikki tunteet ovat synnyttäneet paljon erilaisia hormonien sekaisia ajatuksia, jotka ovat syy tämän bloginkin aloittamiselle. Halusin kanavan, jonka kautta jäsentää kaikki sekavat ajatukset.
Alkukankeuksista huolimatta meillä on uusi elämä lähtenyt käyntiin pääosin hyvin. Jokainen päivä on tietysti erilainen ja fiilis on välillä kuin ekaluokkalaisella ensimmäisenä koulupäivänä, sillä uuden oppiminen on vähintään samalla tasolla. Vanhempien ja pikkubabyn tutustuminen on vasta aluillaan ja aikaisempaa kokemusta ei ole ja niinikään ei myöskään vertailukohdetta. Sanoisin kuitenkin tämän alkutaipaleen perusteella, että käsissämme on melko temperamenttinen ja aktiivinen yksilö. Montaa hetkeä ei saisi paikoillaan viettää ja jos jokin asia ei miellytä, neiti kyllä ilmoittaa asiasta kovaan ääneen. Parasta on ehdottomasti kun jompi kumpi vanhemmista pitää sylissä ja pysyy jatkuvasti liikkeessä, minkä takia olen todennut, että kantoreppu ja -liina ovat ainakin meille oivia keksintöjä. Tänään saammekin uuden Manduca-repun vanhan ei-niin-hyvän Baby Björnin tilalle.
Jäntevyys ja aktiivisuus kuvaavat myös hyvin tyttöämme. Jopa huipputikissä olevalle voimistelijamiehelleni tuottaa ajoittain vaikeuksia pitää sylissä rimpuilevaa ja riuhtovaa nyyttiä. Minkäköhänlaista vauhtia tyyppi vetelee sitten kun saa jalat alleen? Voi olla että, vanhemmilla on vaikea jo siinä vaiheessa pysyä perässä.
Retkemme tuoreina vanhempina on siis vasta aluillaan ja tuo varmasti mukanaan vielä paljon haasteita ja ilon sekä huolen aiheita. Ja vaikka haasteet tuntuvatkin välillä miltei voittamattomilta, se sydämen sulattava hymy ja pieni heleä naurahdus silloin tällöin tekevät tästä kaikesta arvokasta ja ihanaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti